4K/UHD - Arvostelu

4K UHD arvostelu kansi

Blade Runner 2049

 

Elokuva:
Kuva & Ääni:
Ekstrat:

Blade Runnerin lukuisten eri leikkausten jälkeen vuorossa on 35 vuoden jälkeen ensimmäinen jatko-osa. Maailma on marssinut eteenpäin, mutta ei niin harpaten etteikö miljöötä tunnista tutuksi. Replikanttien jahti on yhä uskottu bladerunnereille, joiden uutta sukupolvea edustaa K (Ryan Gosling). Edellisosan sankari Deckard (Harrison Ford) puolestaan on kadonnut maan alle.

Kuosiltaan koukuttava ja tarinaltaan vetoava trilleri ajautuu loppuaan kohden yhä unisemmille linjoille pääosansa tehdessä tarvittavia jalkatöitä arvoituksen ratkomiseksi. Keitos maistuu lopulta sekä genressään että perintölinjassaan tutulta, mutta ei uudelleenlämmitetyltä. Passeli scifi-seikkailu.

Komea kuva on vakaa, jäsentynyt ja sateenpieksämänäkin luontevan värikylläinen. Valon ja varjon kontrastit ovat jyrkkiä ja läsnä lähes jokaisessa otoksessa. Myös kasvojen lähikuvat tarjoavat kiitettävästi yksityiskohtia, paikoin jopa hätkähdyttävästi, mutta toisaalta jokunen otos jää myös hitusen pehmeäksi kasvojen osalta. 3.4K:na kuvattu ja 4K:na masteroitu kuva ylittää kirkkaasti HD-tason, vaikka ei numeroiden valossa aivan täyttä hyötyä otakaan irti formaatistaan. Esikuvalleen uskollinen ääniraita pitää hyvin tunnelmaa yllä, vaikka ote tarinassa äityykin perin uniseksi.

Boksi sisältää sekä elokuvan 4K- että HD-versiot omilla levyillään. Jälkimmäisen levyn ekstroissa hyvä kooste maailman luomisesta (22 min.), kolme prologiksi tarkoitettua lyhytelokuvaa ohjaajan alustuksin (28 min.) ja kooste elokuvasta (11 min.). (IJ)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Denis Villeneuve
Pääosissa: Ryan Gosling Harrison Ford Ana de Armas Sylvia Hoeks Robin Wright Mackenzie Davis Carla Juri Lennie James Dave Bautista Jared Leto David Dastmalchian Barkhad Abdi Hiam Abbass Wood Harris Edward James Olmos Sean Young
Tarina: Hampton Fancher Michael Green
Kuvaus: Roger A. Deakins
Musiikki: Hans Zimmer

Traileri

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2017Kesto: 164 minuuttia
Julkaisija: Walt DisneyKuva:
4K HDR 2.40
Ääniraita: Dolby Atmos
 
Ikäraja:
(16)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ohjelman saa luovuttaa vain 16 vuotta täyttäneelle.
  EAN: 7330031004634

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Walt Disney) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään