Pa­ha olo siir­tyy aja­tus­ta­kin liuk­kaam­min. Pa­han saa il­mai­sek­si, hyvästä saa jos­kus mak­saa tur­han kal­liin hin­nan.

Täl­lais­ta­han tämä suo­ma­lais­ten elämä kes­kimää­rin on, tai ehkä hie­man kes­kimääräistä har­vem­min kui­ten­kin.

A­ku Lou­hi­mie­hen par­haas­sa oh­jauk­ses­sa pä­tee eni­ten kar­hea rea­lis­ti­suus, jol­la ku­va­taan tap­pa­vaa ar­jen kamp­pai­lua työttö­myy­den ja toi­meen­tu­lon on­gel­mis­sa. Ne joh­ta­vat riip­pu­vuuk­siin ja vä­ki­val­taan.

Me­no on sen ver­ran rank­kaa, että pa­ri­suh­teen on­gel­mat jäävät an­siok­kaas­ti ta­ka-a­lal­le. Jar­mo Lam­pe­lan Jo­ki-e­lo­ku­van ta­paan kui­ten­kin ih­me­tyttää, mik­si hie­no il­mai­su on pitä­nyt alis­taa jo mo­neen ker­taan koe­tun koh­taa­vien juo­nen­kul­ku­jen, pa­ko­no­mais­ten pa­lau­tu­mien ja ris­teä­vien hen­kilö­koh­ta­loi­den vii­dak­koon. Suo­raan­kin pitäi­si osa­ta ker­toa. On­nek­si kons­tai­luis­ta päästään yh­del­le ra­ta­suo­ral­le jo puo­len vä­lin jäl­keen.

Kat­so­jaa hui­ja­taan tyy­likkääs­ti, kun al­ku­koh­taus ei joh­ta­nut­kaan odo­tet­tuun lop­pu­tu­le­maan. Tätä lyö kor­vil­le elo­ku­van lo­pe­tus, kos­ka kat­so­ja eh­tii aa­vis­taa sen jo it­se­kin, eikä draa­maa ta­voi­te­ta.

Mik­ko Lep­pi­lam­men hah­mo on tar­koi­tuk­sel­la elo­ton, mut­ta on­gel­mak­si jää se, et­tei hä­nen koh­ta­lon­sa juu­ri­kaan herätä sym­pa­tiaa.