Kino - Arvostelu

Ystävät hämärän jälkeen

Låt den rätte komma in 

Kilju kuin sika! Paitsi 80-luvun koululaisen kasvukertomus, ruotsalaiselokuva on myös täysiverinen vampyyrikauhujuttu.
Kilju kuin sika! Paitsi 80-luvun koululaisen kasvukertomus, ruotsalaiselokuva on myös täysiverinen vampyyrikauhujuttu.

Pidätkö ystävyyden kuvauksista ja onnellisista lopuista? Ystävät hämärän jälkeen on sinun elokuvasi. Tomas Alfredsonin filmi osuu kohdalleen, mikäli 80-luvun vaihteen kehitystarinat pohjoismaisissa elokuvissa ovat tuntuneet vetoavilta. Yksinäisyys, erilaisuus, koulukiusaaminen, oman polun löytäminen, suhteet vanhempiin ja ikätovereihin pysyvät aina ajankohtaisina aiheina. John Ajvide Lindqvistin romaaniin perustuva teos ei petä siinäkään suhteessa.

Vanhan ja koetun aihepiirin kirjailijan omaan käsikirjoitukseen perustuva filmi tuo esille todistusvoimaisen realistisesti, mutta persoonallisen fantasianäkökulman kautta. Pohjoisen pojan kasvukertomuksen rinnalla Ystävät hämärän jälkeen on myös täysiverinen vampyyrielokuva. Se nostaa pelottavat elementtinsä käsin kosketeltaviksi kankaalle. Sääli, mutta verikammoiset älkööt vaivautuko.

Ystävät hämärän jälkeen on kerännyt jo 24 eurooppalaista ja amerikkalaista filmialan palkintoa. Silti se kiertää Suomessa vain kahdella kopiolla ja jäänee harvojen herkuksi, ainakin ennen dvd-levitystä.

Kolmeatoista lähestyvä poika on koulukiusaajien silmätikkuna pienessä ruotsalaisessa opinahjossa. Huolehtivalle yksinhuoltajaäidilleen Oskar selittää ruhjeensa kaatumisiksi. Eronnut isä, mahdollisesti alkoholisti, asuu kaukana. Miten lahjakas, silloisen välinpitämättömän koululaitoksen ja ikätovereiden armoilla avuttomaksi ja osattomaksi eristynyt varhaisnuori selviää pinteestä lannistumatta ja itseään syyllistämättä?

Tapahtumavuosi on 1981. Sen arvaa Oskarin polkkatukasta, Rubikin kuutiosta ja minilahkeisista urheilushortseista (ja ystävällisestä lukijapalautteesta, toim. huom.). Ja siitä, että tarinan ensimmäiset repliikit on lainattu John Boormanin klassikosta Syvä joki: - Kilju kuin sika! Kiusattu varhaisnuori siinä karaisee itseään ja pistää puukolla pihakoivun kylkeen.

Voimauttava vampyyritarina

Keksiikö Oskar samalla itselleen mielikuvitusystävän, jää katsojan arvattavaksi. Kuinkahan moni lapsena kiusatuksi tullut ei olisi unelmoinut Peckinpahin ja Tarantinon räiskyttelyt varjoonsa jättävästä fantasiakostosta kaltoinkohtelijoilleen? Oskarille revanssin välikappale, kaikkivoipainen kaveri, ilmestyy naapurihuoneistoon muuttavan samanikäisen Elin hahmossa. Eli on tyttö. Tai ehkä vampyyri.

Oskar lahjoittaa hänelle Rubikin kuutionsa. Ja saa vastalahjaksi Eliltä ajatuksen, että pakeneminen on elämistä ja paikoilleen jääminen jähmettymistä.

Kenties Lindqvistin alkuperäisromaanin lukemalla pääsisi tarkempaan selvyyteen toden ja fantasian suhteista kertomuksessa. Moni asia taitavassa, karussa ja tunnelmiaan pidättelevällä voimalla tarjoavassa ruotsalaisfilmissä viittaa mahdollisuuteen, että päähenkilö kuvittelee kaiken. Toisaalta kyse voi olla katsojan toiveajattelusta. Osa silmän rävähtämättä kuvatuista shokkiefekteistä nimittäin ylittää käsityskyvyn.

Naturalistisesti naamalle roiskittujen sivuhenkilöiden kohtalot sotivat kuvitelmatulkintaa vastaan. Jollei sitten ole kyse mahdollisen kertojan aikuisnäkökulmasta, luovista täydennyksistä omakohtaiseen selviytymistarinaan?

Puhuinko sivuhenkilöistä? Alfredsonin ohjauksessa jokainen on niin kattavasti perusteltu, ettei ketään voisi heittää ”sivuun” kokonaiskuvan kärsimättä. Muistiin painuu Ika Nordin esittämän loukatun naisen taudinkantajan kohtalo. Karin Bergquist on paikallaan rakastavana äitinä, joka elää eri maailmaa kuin lapsensa. Unohtumaton on Eli-tytön kasvatti-isä Håkan. Per Ragnarin näyttelemä karu, kaikkensa tytön edestä antava mies on sarjamurhaaja, josta kasvaa Frankensteinin ja Cronenbergin Kärpäsen tapainen traaginen hirviöhahmo.

Kåre Hedebrandt ja Lina Leandersson ovat täydellisiä. Vaahteramäen Eemelinäkin esiintynyt blondi Hedebrandt on pohjoismaisten poikakuvausten aneeminen ikoni. Leandersson taas on tumma ja eteerisen eksoottinen. Heidän herkän hapuilevasti rakkautta hipova ystävyytensä on kuvattu tarkkanäköisesti ja kauniisti.

Kameroinnista vastaava Hoyte van Hoyteman näyttää lumimaiseman kaikki sävyt. Muukin on koreilemattomassa ja kiireettömässä elokuvassa vankasti paikallaan. Johan Söderqvistin ansiokkaassa musiikissa piano säestää katsojan tunteita ehkä liikaa.

Voimauttavana vampyyrielokuvana Ystävät hämärän jälkeen pystyy fantasian keinoin puuttumaan yleisiin arkielämän ongelmiin ja tuntoihin. Se ei sorru opettavaiseksi ja säilyttää arvoituksensa, taideteoksen tulkinnanvaran. (HB)

DVD-Opas.fi

Tekijät

Ohjaaja: Tomas Alfredson
Pääosissa: Kåre Hedebrandt Lina Leandersson Per Ragnar Ika Nord
Tarina: John Ajvide Lindqvist
Kuvaus: Hoyte Van Hoytema
Musiikki: Johan Söderqvist

Kommentit

Voit kommentoida elokuvia nimettömästi tai kirjautumalla sisään mm. Facebook tai Twitter tunnuksillasi.
blog comments powered by Disqus
Kommentointi on yhä testikäytössä, jos kohtaat ongelmia ilmoita siitä meille yhteydenottolomakkeella.

Ilmoitus

Tekniset tiedot

Vuosi: 2008Kesto: 117 minuuttia
Julkaisija: Sandrew Metronome 
  
 
Ikäraja:
(15)
Kielletty alle 16-vuotiailta. Ennen vuoden 2012 ikärajamerkintäuudistusta tämän julkaisun ikäraja oli 15 vuotta.
VET: 206651  

Genre

© Heinäpään Viestintä Oy. Tämän arvostelun ja mediatiedostojen kopiointi on kielletty. Linkitys tälle sivulle on sallittu. Arvostelun yhteydessä esitettyjen kuvien oikeudet kuuluvat maahantuojalle (Sandrew Metronome) ellei toisin mainita.
Toteutus:Viestintäratkaisut Webmaster Kirjaudu sisään