Bel­la Bax­ter löytää jal­kovä­listään po­ten­tiaa­lia kai­ken­lai­seen uu­teen mu­ka­vaan. Ai­ka­kau­tem­me on näemmä val­mis nai­sen sek­suaa­li­sen va­pau­tu­mi­sen mil­li­met­rin­tark­kaan ku­vaa­mi­seen tai­teen kei­noin. Ny­kya­jan (a­sioi­ta ta­hal­laan pää­lael­leen vääntävät) krii­ti­kot voi­si­vat hy­vin ky­see­na­lais­taa mies­te­kijöi­den oi­keu­den ku­va­ta nai­sel­lis­ta kas­vu­ta­ri­naa. Ky­sy­myk­siä oi­keu­tuk­ses­ta ti­lan­ne to­ki herättää kai­kis­sa elämän krii­ti­kois­sa.

Max Mc­Cand­les saa avus­ta­ja­pai­kan toh­to­ri Go­dwin "God" Bax­te­rin la­bo­ra­to­rios­ta. Toh­to­rin kuol­leis­ta herättämä Bel­la vie no­peas­ti Ma­xin huo­mion. Mies­ten osoit­ta­man ihai­lun, uu­sien tun­tei­den ja fyy­sis­ten ha­vain­to­jen määrä saa­vat Bel­lan pään pyöräl­le.

Em­ma Sto­ne vä­littää Bel­lan mo­ni­muo­toi­suu­den rää­vittömäs­ti, pi­kant­te­ja yk­siyis­koh­tia unoh­ta­mat­ta. Kont­ras­ti raa­ko­jen ja kyp­sien ai­he­pii­rien vä­lillä on her­syvä.

Tek­ni­set va­lin­nat ka­me­roi­den vä­lillä luo­vat ylimääräi­siä jän­nit­teitä. Jers­kin Fend­ri­xin ää­ni­rai­ta täy­dentää ku­va­se­koi­luun so­pi­vaa häi­riötä. Häi­riötä, jo­ta jo­ku saat­tai­si kut­sua mu­sii­kik­si­kin. (VA)